sunnuntai 26. elokuuta 2012

Lisää popseja


Ravintolapäivän popsit ihastuttivat sen verran paljon, että niistä saatiin samantien tilauskin. Alkuun suunniteltu barbie kakku vaihtui pikaisesti Angry Birds kakkuun ja popseihin. Kakkuun tuli raikas sitruuna-mansikka täyte ja popseihin kokeiltiin appelsiini-suklaa makua.







Appelsiini-suklaa popseissa oli aivan liian herkullinen, niitä piti tehdä samantien toinenkin satsi :)  Popsit tehtiin tällä reseptillä



Suklaakakkupohja wsoyn Ihana Suklaa kirjasta, samalla reseptillä olen tehnyt suklaakakkuja lukemattomia kertoja, maistuu herkulliselle ihan vain kakkunakin :)



45 g tummaa kaakaojauhetta

1,5 dl kiehuvaa vettä

200 g sokeria

125 g pehmitettyä voita

2 kevyesti vatkattua munaa

2 tl vaniljasokeria (laitan aina pari lusikallista, vaniljaa ei koskaan voi olla liikaa :)  )

0,5 tl suolaa

165 g vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta



- Sekoita kiehuva vesi ja kaakao keskenään ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

- Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää kananmuna sekaan hiljalleen kapeana norona. Jos seos meinaa juoksettua kääntele sekaan pikkaisen vehnäjauhoja.

- Sekoita kaakaoseos ja suola sekaan. 

- Siivilöi sekaan vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, kolmessa erässä. Jauhot saa sekoitettua tasaisemmin taikinaan, kerralla kaikki lisättäessä.



180 astetta ja 35-40 min.



Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla muutama tunti tai mielellään yön yli jos jaksat odottaa. Murusta isossa kulhossa kakku ja lisää sekaan 300 g maustamatonta tuorejuustoa sekä appelsiinia jossain muodossa. Itse laitoin LorAnnoilsin appelsiini emulsiota ruokalusikallisen, jokin muu aromikin käy, tai appelsiinimarmeladia ja vastaavasti vähemmän tuorejuustoa. LorAnnoilsin appelsiinilla popseista tuli täysin fazerin fazerinasuklaan makuisia, superherkullisia :) Muussa kakkumassa tasaiseksi massaksi ja kokeile pyöritellä siitä pientä palloa, jos pallo halkeilee eikä meinaa pysyä kasassa, tarvitaan siihen lisää tuorejuusto/marmeladia/jotain muuta kostuketta. Kun massa on sopivaa koostumukseltaan pyöritellään se palloiksi, lisätään tikut ja jääkaappiin pariksi tuntia jäähtymään.



Popsit pyöriteltiin Candy Meltsissä ja koristeet on tehty FunCakesin vaahtismassasta. 



Popsien tekeminen on hieman aikaa vievää puuhaa, mutta helppoa ja hauskaa, meillä näppäräksi popsien tekijäksi osoittautui Leevi 8 v, joka pyöritteli itselleen ison satsin possuja ja lintuja samaa vauhtia kun äiti omiaan.

















t:M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti