maanantai 13. elokuuta 2012

Karppaajan maitosuklaajätski


Kesä ei ole kesä ilman jätskiä ja koska kaupoista ei tätä herkkua löydy hiilareita vieroksuville, on sitä pitänyt opetella tekemään itse. Saimme alkukesästä kitchen aidiin jätskikone lisäosan ja sillä on sitten jätskiä tehty melkein päivittäin. Tämä on yksi meidän perheen ykkösresepteistä :)



4 munankeltuaista

1 rkl vaniljasokeria

steviaa oman maun mukaan 

200 g sokeritonta maitosuklaata

8 dl kevytkermaa

(10 tippaa LorAnn oils Mint Chocolate Chip aromia)







1. Vatkaa keltuaiset, vaniljasokeri sekä stevia kuohkeaksi vaahdoksi. Stevian määrä riippuu ihan sen voimakkuudesta ja omista makutottumuksista, jauhemaista steviaa laitoin tähän jätskiin hieman vajaan 0,5 ml, suklaassa on kuitenkin jo makeutusainetta niin tuo määrä riittää meidän makuun hyvin.

2. Kiehauta 4 dl kermaa ja vatkaa munasokerivaahtoon. Paloittele suklaa sekaan ja sekoita kunnes suklaa on sulanut täysin kerma-munavaahtoon. 

3. Lisää loput 4 dl kermasta joukkoon ja jäähdytä. Jos kärsivällisyys riittää niin pari tuntia jääkaapissa, minulle ei niin pitkä odottelu sovi, joten jäähdytän ensin kylmässä vesihauteessa sekoitellen, pari kylmä kallea vedenseassa nopeuttaa jäähtymistä huomattavasti :D Seos jäähty n. 20 asteiseksi n. viidessä minuutissa, tämän jälkeen vielä vähäksi aikaa jääkaappiin jäähtymään.

4. Kun seos on jääkaappiviileää, kippaa se jätskikoneeseen ja hetken kuluttua sinulla on 1,5 litraa valmista herkullista maitosuklaajätskiä. 







t: M

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Tyyny ja tennarit

Olin jo jonkin aikaa suunnitellut tyynykakun tekemistä ja kun viikonlopun ristiäiskakkuun sain vapaat kädet ulkonäön suhteen, päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja testata sitä :) Väreiksi toivottiin jotain muuta kuin perinteistä vaaleansinistä, joten päädyin vaaleanruskeaan ja vihreään. Ja koska en ole pitkään aikaan tehnyt tennareita niin sellaiset halusin tehdä tämän kakun päälle. Pohdin alkuun pientä vauvakoristetta, mutta en ollut varma miltä se näyttäisi suuren muhkean tyynyn päällä, näyttäisikö pieni vauva hölmöltä ison tyynyn päällä. Täytteeksi toivottiin tuttua limemascarpone-daim-vadelma täytettä. Ohje täytteeseen löytyy tästä kirjoituksesta, tähän kakkuun tein vain tuosta puolikkaan annoksen.



Onnistuin vähän aikaa sitten hajottamaan monitoimikoneeni, jolla daimien murskaaminen olisi sujunut niin kätevästi, joten nyt murskaimen virkaa sai toimittaa jätskikauha. Patukat pariksikymmeneksi minuutiksi pakkaseen ja sen jälkeen vain paukuttamaan murskaksi. Murskaaminen kannattaa tehdä ennen kun avaa kääreet, muuten keittiö on todennäköisesti täynnä ihanasti tahraavia murusia :)



Mascarpone, kerma ja sokeri napakaksi vaahdoksi, ja sen jälkeen käännellään limemehu ja daimrouhe sekaan.



Pohja kostutetaan vaniljamaidolla, alimmaista pohjakerrosta en koskaan kostuta, ettei kosteus pääsisi valumaan kakun läpi.



Kerros valmista täytettä ja siihen vadelmia sekaan. Helppoa ja herkullista :)

Täytetty kakku saa levätä ensin jääkaapissa muutaman tunnin, sen jälkeen alkaa sen muovaaminen haluttuun muotoon. Aluksi muokkaan kakku oikeaan muotoon ihan vain käsin painelemalla ja muovaamalla.



Sen jälkeen viimeistellään muovaaminen veitsen kanssa.



Ohkainen kreemikerros päälle ja hetkeksi aikaa jääkaappin jäähtymään.



Tämän päälle tulee hieman paksumpi kreemikerros, mistä ei valitettavasti tullut kuvaa. Normaalisti laitan kakuun lopullisin kreemikerroksen jälkeen jälleen jääkaappiin jäähtymään. Kreemi kovettuu sopivasti niin, että fondantilla kuorruttaminen onnistuu helposti. Nyt kaulitsin ja levitin fondantin samantien pehmeän kreemin päälle, koska halusin painella fondanttia kuopille tyynyn koloja varten.

Tässä fondantti levitettynä, pikaisesti merkkailin tasaisin välimatkoin merkkejä ja sen jälkeen ihan sormin varovaisen painelin niitä kuopalle. Tämän vaiheen kanssa saa olla hyvin reipas, koska fondantti kuivuu ja kovettii nopeasti ja alkaa halkeilemaan kun sitä koittaa painella.



Tämän jälkeen koloihin sopivan kokoiset helmet, näihin tuli 6 mm hopeakuulat, alunperin piti käyttää vaaleanvihreitä, mutta tein koloista vahingossa hieman liian isot niihin, hups. Tämän jälkeen vain muotoilemaan erilaisia kankaan rypytysjälkiä=viivoja ja alkaa näyttämään tyynyltä :)









Tennarit ja kirjaimet on tehty gum pastesta.

t: M

lauantai 11. elokuuta 2012

Biker Cakes

Nämä kakut tulivat työkaverille, joka juhlisti 30 vuotispäiväänsä prätkäjengi teemaisilla bileillä. Toiveena oli prätkäliivikakut, toinen mieskakku ja toinen naisen yläosa.









Tatuointi tuli pakon sanelemana, kun tökkäsin vahingossa kakun pintaan reiän, enkä saanut sitä mitenkään nätisti piiloon. Päälle piti siis keksiä jotain, mikä veisi paikkakohdasta huomion ja näin se onnistui mielestäni ihan hyvin :)

t: M

perjantai 10. elokuuta 2012

Gum Paste

Gum paste on loistava massa kukkien ja kakunkoristeiden tekemiseen ja sitä on superhelppo tehdä itse :)  Gum paste kuivuu todella kovaksi ja se ei sovellu kakkujen kuorruttamiseen, vain koristeisiin. Olen jo vuosia käyttänyt tätä reseptiä ja siihen tarvitset vain



4 suuren munan valkuaiset
900 g tomusokeria siivilöitynä
4 ruokalusikallista tylo jauhetta (löytyy myös nimellä Tylose) ( tylojauhe on valmiiksi mitattuna pienessä kipossa)
pari ruokalusikallista rasvaa/öljyä, itse tykkään käyttää criscoa

1. Vatkaa valkuaisia yleiskoneen täydellä teholla 10 sekunnin ajan. Tarkoitus ei ole vaahdottaa niitä, vaan hieman rikkoa valkuaisten rakennetta.

2. Ota tomusokerista reilu 2 dl syrjään ja sekoita loput hiljalleen valkuaisiin koneen alhaisimmalla teholla. Kaavi kulhon siisteiksi pari kertaa tomusokeria lisätessä, ettei sitä pääse kokkaroitumaan massaan.

3. Vatkaa valmista seosta 2 minuuttia keskiteholla. Valmis seos on löysää pikeeriä



4. Aseta koneen teho hiljaiselle ja ripottele tylo jauhe sekaan 5 sekunnin aikana, heti kun jauhe on sekoitettu käännä koneen teho täysille parin sekunnin ajaksi. Massa kovettuu samantien.

5. Kippaa loppu tomusokeri työskentelyalustalle keoksi ja kaavi kulhosta kaikki massa sen keskelle.



6. Levitä käsiisi hieman criscoa, tämä estää massan tarttumisen käsiin. Lisää criscoa aina tarvittaessa. Vaivaa massa lisäten tomusokeria siihen vähän kerrallaan. On mahdotonta antaa tarkkaa määrää tarvittavasta tomusokerista, siihen vaikuttaa niin paljon valkuaisten koko sekä ilman kosteus. Välillä olen joutunut lisäämään tomusokeri enemmän kuin mitä tuo alkuperäinen 900 g oli ja välillä sitä jää reilusti yli. Kuten tällä kertaa :) Massa on aika jämäkkää ja sen vaivaaminen hieman työlästä. Jos se tuntuu liian työläältä niin kannattaa jakaa massa kahteen osaan ja työstää valmiiksi kahdessa osassa. Tomusokerin kanssa kannattaa olla varovainen, liika tekee massasta liian tiivistä, jos on yhtään epävarma olo siitä, onko se valmista niin jätä mielummin hieman tahmeammaksi. Massa on valmista, kun voit nipistää sitä, ilman että massaa tarttuu sormiin. Se saa tuntua hieman tahmealta, mutta se ei saa tarttua sormiin.



7. Kääri valmis massa tiivisti kelmuun ja laita jääkaappiin asettumaan yön yli. Seuraavana päivänä sinulla valmista gum pastea työstettäväksi upeiksi koristeiksi :)



Säilytä valmis massa jääkaapissa, jos et tarvitse sitä heti näin suurta määrää voit myös pakastaa osan siitä. Jääkaapista massa kannattaa otta paria tuntia etukäteen huoneenlämpöön, kaappikylmää massa on hieman työläs työstää :)

t: M

maanantai 6. elokuuta 2012

Leivontafoorumin heinäkuun haastekilpailu

Osallistuin heinäkuussa ensimmäistä kertaa leivontafoorumin haastekisaan ja vaikka sijoitus oli vasta neljäs, niin ylsi se ihanaan palkintoon, jee :D

Heinäkuun haasteena oli kesäinen kukkaketo ja tällainen oli minun kakkuni



Vaikka kukat eivät olleetkaan kauhean ketomaisia, en vain voinut vastustaa houkutusta tehdä magnoliaa tähän kakkuun, pidemmän aikaa olin jo pohtinut sellaisen tekemisestä. Magnolian kanssa mielestäni sopi kauniisti siniset hortensiat.

Tällaisen ihanan palkinnon sain Myllyn Parhaalta



Silikoni kaulin pääsi heti käyttöön ja leivonta-alusta on aivan ihana <3 data-blogger-escaped-2="" data-blogger-escaped-60="" data-blogger-escaped-:="" data-blogger-escaped-:d="" data-blogger-escaped-aidin="" data-blogger-escaped-asti="" data-blogger-escaped-br="" data-blogger-escaped-cm="" data-blogger-escaped-emme="" data-blogger-escaped-h="" data-blogger-escaped-heti="" data-blogger-escaped-hieman="" data-blogger-escaped-ilytystiloihin="" data-blogger-escaped-in="" data-blogger-escaped-ja="" data-blogger-escaped-joka="" data-blogger-escaped-k="" data-blogger-escaped-kaikkia="" data-blogger-escaped-katsoo="" data-blogger-escaped-kauhuissaan="" data-blogger-escaped-kitchen="" data-blogger-escaped-kodin="" data-blogger-escaped-kuin="" data-blogger-escaped-kun="" data-blogger-escaped-l="" data-blogger-escaped-leivontatarvikkeitani="" data-blogger-escaped-leve="" data-blogger-escaped-liikaa="" data-blogger-escaped-llekk="" data-blogger-escaped-m="" data-blogger-escaped-meill="" data-blogger-escaped-meille="" data-blogger-escaped-mieskin="" data-blogger-escaped-mittatilausty="" data-blogger-escaped-n="" data-blogger-escaped-neet="" data-blogger-escaped-niit="" data-blogger-escaped-nyt="" data-blogger-escaped-oli="" data-blogger-escaped-on="" data-blogger-escaped-p="" data-blogger-escaped-pikkiriikkisen="" data-blogger-escaped-pit="" data-blogger-escaped-riemastui="" data-blogger-escaped-s="" data-blogger-escaped-silikonialustaa="" data-blogger-escaped-st="" data-blogger-escaped-suhteessa="" data-blogger-escaped-suuri="" data-blogger-escaped-suuria.="" data-blogger-escaped-t="" data-blogger-escaped-tarpeeksi="" data-blogger-escaped-tuli="" data-blogger-escaped-uuni="" data-blogger-escaped-uuniin="" data-blogger-escaped-uunissa="" data-blogger-escaped-yleens="" data-blogger-escaped-yt="" data-blogger-escaped-ytt="">




Kaunis kiitos Myllyn Parhaalle ihanasta palkinnosta <3 data-blogger-escaped-br="">


t: M

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Alice in Wonderland

Toiveena oli kakku ja muffinseja Alice in Wonderland teemalla. Pähkäilin kahden vaiheilla pitkän aikaan kakun kanssa, olen pitkän aikaa haaveillut hatuntekijän silinterihatusta ja samoin teekutsu kakusta. Tällä kertaa voiton vei teekutsut :)

Muffinsit on red velvet muffinseja, tutulla vanhalla Bakerellan kakkureseptillä ja päällä tuorejuusto voikreemiä. Muffinseja varten löysin aivan ihanat wiltonin ruusuvuoat 



Pitsi on tehty sugarveilista ja teeastiat on gumpastea. Astiat on muotoiltu käsin, kuivatettu, kaunis kellertävä posliinin väri on saatu elintarvike lakalla ja kuviot maalattu lakkaamisen jälkeen :)






t: M



Orkideoita ja liljoja

Ihanalla työkaverilla oli häät eilen ja sain kunnian olla hääjärjestelyissä mukana hääkakun osalta. Toiveena oli valkoinen kerroskakku ja koristeina violetteja orkideoita sekä liljoja. Yksi häiden väreistä oli hopea ja halusin sen myös jollain tavalla mukaan hääkakkuun ja tämä onnistui kauniin filigraanireunuksen muodossa :)

Alkuperäinen suunnitelma tässä kakussa oli, että kukat olisivat laskeutuneet kakun päältä alaspäin kaartaen vesiputousmaisesti huomattavasti tiiviimmin kuin kuvassa on. Valitettavasti kakun pinta hikoili aika voimakkaast kosteassa ja lämpimässä ilmassa ja paniikissa ajattelin, että jos asettelen kukat väljemmin, niin ehkä kakun kostea pinta ei silloin niin kiinnitä huomiota. Mikä oli iso, iso virhe :( ok, pinta jäi aika hyvin kukkien alle piiloon, mutta kukat jäivät ikävästi irrallisen ja sekaisen näköisiksi. Alkuperäinen suunnitelma olisi ollut paljon kauniimpi. Onneksi kukat kuitenkin olivat kauniita ja onnistuneita.




Päälimmäisin kakku on ns. dummy eli styroksisen muotin päälle tehty koriste. Siinä on 2 kpl 15 cm halkaisijaltaan olevaa ja 7 cm korkeaa kiekkoa, jotka liimasin yhteen ohkaisella sugarveil kerroksella. Sugarveil toimi liimana paremmin kuin hyvin ja idea sen käyttämiseen liimana oli puhtaasti se, että samanaikaisesti askartelin sugarveilillä pitsiä toiseen kakkuun :D Kun sitä sattui sopivasti olemaan vieressä, niin päätin testata toimisiko se liimana. Vuorokauden kuivaamisen jälkeen sipaisin styroksin päälle ihan vain ohuelti voikreemiä, sen verran, että fondantilla olisi jokin tarttuma pinta. Tämän jälkeen fondantilla kuorrutus, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Painavan ja PAIKALLAAN PYSYVÄN kakun kuorruttaminen on huomattavasti helpompaa, kuin höyhenen kevyen dummyn, olisi pitänyt kiinnittää se paikalleen jotenkin, niin olisi ollut hieman helpompaa.



Keskimmäinen ja alimmäinen olivatkin sitten ihan oikeaa herkullista kakkua. Pohjana oli ruskea sokerikakkupohja näillä mittasuhteilla:

5 suurta kananmunaa
180 g sokeria
70 g vehnäjauhoja
70 g perunajauhoja
20 g tummaakaakaojauhetta.

Keskimmäiseen kakkuun, jonka halkaisija oli 25 cm tuli 10 munan pohja ja alimmaisen 30 munan pohja, sen paistoin 2 erässä eli 2 x 35 cm halkaisijan 15 munan pohjat.

Täytteenä oli muistaakseni Kinuskikissalta aikoinaan löytynyt herkullinen mascarpone-lime-daim-vadelma täyte. Teen sen itse näillä mittasuhteilla:

500 g mascarponea
litra kuohukermaa
8 kpl 50 g:n daim patukoita murskattuina
1 dl sokeria
25 ml limemehua
pakastevadelmia 300-400 g

Mascarponet vatkauskulhoon, vatkaa pari sekuntia, lisää kermaa hiljalleen samalla vatkaten seosta  ja jatka vatkaamista täydellä teholla, kunnes seos on niin paksua, että se pysyy hyvin kakun välissä. Vatkaa sokeri sekaan, hieman ennenkuin seos on valmista. Kääntele sekaan limemehu ja daimrouhe. Levitä paksuhkoksi kerrokseksi kakun väliin ja lisää vadelmia täytteeseen, olen laittanut vadelmia parin sentin välein tasaisesti koko täytekerrokseen. Kakkupohjat on kostutettu kevyesti maidolla, missä on hieman vaniljasokeria. Alinta pohjaa en kostuta koskaan, ettei kosteus pääsisi vuotamaan pohjan läpi. Muutenkin kostuttamisen kanssa kannattaa painavien kakkujen kanssa olla varovainen, liikaa kosteus valuu kakun läpi ja alkaa valumaan kakun altaa ikävästi.



Fondantin alla on kerros sveitsiläistä marenkivoikreemiä miedosti maustettuna Lorann Oilin toffee aromilla. Itse tykkään käyttä Satin Icen vanilla fondantia, huomattavasti mukavampaa käsitellä kuin monet muut fondantit. Välillä sekoitan siihen hieman FunCakesin vaahtismassaa antamaan pikkaisen makua :) Filigraanireunus on tehty FunCakesin vaahtismassasta. Se kuivaa hitaammin kuin Satin Icen fondant ja valmiin kuvion ehtii maalaamaan ennenkuin sen kiinnittää kakun reunaan.  Muottina toimi tämä muotti   Liimaa ei tällä kertaa tarvinnut käyttää, koska heti kun kakun otti jääkaapista huoneenlämpöön, alkoi pinta hikoilemaan sen verran runsaasti, että reunus tarttui samantien kakun pintaan. Reunusta kiinnittäessä pitää vain käsitellä kuviota hyvin varovaisesti, pikkasenkin liian voimakkaasti käsittelee sitä, niin kuvio painuu lyttyyn. Muutaman kohdan jouduin leikkaamaan kakusta irti ja tekemään uudet palat, kun onnistuin tökkäisemään kuvioon jälkeen.



t: M

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Pikku Myy kakku ja pieniä muutoksia blogissa

Kuten varmaan olette jo huomanneet, on blogin nimi muuttunut. Nimi on vielä hieman vaiheessa, en oikein tiedä mitä sen kanssa tulee tapahtumaan, vaihtuuko jossain vaiheessa vai jäikö tuohon. Olkoon nyt toistaiseksi työnimenä :) Jatkan blogin pitämistä nyt yksin, nyt kaikki blogissa on ihan omaa ja minua, ei enään muistoja menneistä :)

Mutta iloisempiin aiheisiin, Julian Pikku Myy kakku :) Toiveena oli vaalenpunainen kakku, päällä päivänsankarin nimi punaisten sydämien päällä ja Pikku Myyn kuva. Tällainen kakusta tuli:



Rusetit on tehty alla näkyvällä muotilla. Pikkaisen Criscoa pyyhkimällä muotin pintaan, irtoavat kuvat helposti. Tässäkin voisi käyttää maissitärkkelystä, jostain syystä olen vain tykästynyt käyttämään tuota criscoa. Massana sama FunCakesin vaahtismassa kuin kakun päälläkin.





Suuren rusetin pinnalla on kaunis, hento kuvio :)







Massa irtoaa muotista ihan vain pikkaisen muottia kääntämällä.







Pinnan kuvion saa kauniisti esille pyyhkäisemällä valmiin kuvion päälle pikkaisen lustre dustia, kristallipulveri tai efekti sävy nimellä tietääkseni kulkee suomeksi. Ihan vähäinen määrä riittää.







Kirjaimiin käytin FMM:n tappits muotteja, helpot ja näppärät käyttää. Massana oli itsetehty gumpaste, kukkamassa taitaa olla suomeksi :)Kirjaimet saa helposti irtoamaan muoteista tomuttamalla muottia ensin maissitärkkelyksellä. Maissitärkkelystä kannattaa tomutella reilulla kädellä niin massa ei jää muottiin kiinni. Värillisen massaan saattaa jäädä maissitärkelyksestä tahrat, mutta ne saa helposti pois pensselin kanssa pyyhkimällä, avuksi voi käyttää pirtua jos kuiviltaan ei meinaa puhdistua.











Kirjaimet lähtevät muotista helposti irti napakasti näpäyttämällä alustaa vasten. Jos massa ei meinaa lähteä irti, niin seuraavalla yrityksella vaan töpöttelee muottiin runsaammin maissitärkkelystä. Tuore gumpaste/kukkamassa on monesti sen verran kosteaa tai tahmeaa, että se jää helpommin muottiin kiinni. Runsaasti vai maissitärkkelystä kehiin niin kirjaimet irtoavat kyllä hyvin :)







Kuvat kiinnitin kotitekoisella elintarvikeliimalla. Sen tekeminen on erittäin helppoa, CMC jauhetta ja vettä suhteessa 1/30, 1 ml jauhetta ja 30 ml vettä ja hieman sekoittaa. Liimaa jää ensin paakkuiseksi, mutta yön yli levättyä sulaa ihan tasaiseksi.



M

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus kakku

Hankin pari viikkoa sitten Confetista tämän hauskan uuden silikonimuotin ja kun sain pyynnön tehdä vanhemmilleni juhannuskakun, niin tietenkin sormet alkoivat samantien syyhytä uuden muotin kimppuun. Armeliaasti sain vapaat kädet kakun koristelun suhteen ja eikun askartelemaan :) Muotti on toimiva, helppokäyttöinen ja kaikinpuolin kannattava ostos. Käytin koristeisiin FunCakesin vaahtistaikinaa ja koristeiden tekemiseen ja maalamiseen humpsahti kevyet 14 h, mutta lopputulos oli ehdottomasti jokaisen minuutin arvoinen :)






Yksityiskohtaa ihanista kuvioista




t: M

maanantai 28. toukokuuta 2012

Monster High maalaus

Kakkumaalausten tekeminen on ihanaa, kun siihen saa rauhassa käyttää tarpeeksi aikaa. Oikeiden värisävyjen hakeminen,  pikkutarkkojen yksityiskohtien näpertäminen, vaikka niihin saattaa mennä tunteja ja tunteja, niin onnistunut lopputulos tuo niin mahtavan fiiliksen, että se on kaiken sen näpertämisen arvoista :)

Lasten serkku Maia on suuri Monster High fani ja hänellä oli toiveena synttärikakkunsa päälle tietty monster High kuva. Maalaamisessa meni erinäisiä tunteja, mutta kuvasta tuli mielestäni oikein upea :)

Ensin mustalla tussilla ja pastavärillä ääriviivat ja annettiin kuvan kuivua yön yli.



Tässä näkyy kaikki käyttämäni värit sekä sekoitusalustana toimiva valkoinen lautanen



Ja valmis kuva :) Kuvat ovat sen verran kehnolaatuisia, että niistä ei erotu ihanat eriväriset glitterit, joilla korostin muutamia kohtia. Miehen uusi kamera on sen verran monimutkainen meikäläisen käyttää, että hänen ollessa poissa kotoa joudun tyytymään iPhonen kameraan.



t: M