maanantai 4. marraskuuta 2013

Unettoman yön askartelua

Yön hiljaiset tunnit ovat parasta kakkujen askarteluaikaa, muun perheen nukkuessa on ihana rauhassa omassa hiljaisuudessa näperrellä omia juttuja :) Viime yönä heräsin taas naurettavaan aikaan, 03:30, sen kerran kun yrittää olla fiksu ja käydä ajoissa nukkumaan, niin kostautuu se näin. Onneksi jääkaapissa odotti pieni testikakku työkaverille, jota innostuin koristelemaan. Kakun kuorrutin satin icella, sopiva värisävy massaan löytyi sekoittamalla mustaa ja tummanruskeaa pastaväriä. Pursotukset on pikeeriä ja kukka 50-50 massaa.

Pursotuksiin olen käyttänyt tätä Joshua Russellin reseptiä:
55 g munanvalkuaista ( n. 2 M kokoisen munan valkuaista )
200 g tomusokeria

Sekoita tomusokeri ja valkuaiset keskenään ja vatkaa yleiskoneen täydellä teholla n. 5 minuuttia. Valmis pikeeri on kiiltäpintaista, marenkimaista koostumukseltaan. Pikeerin voi värjätä pastaväreillä, nestemäiset väri eivät tähän tarkoitukseen sovellu. Jos pikeerin värjää kovin tumman sävyiseksi, voi tomusokeria tarvita hieman enemmän. 

Jos vapaalla kädellä pursottaminen tuntuu haastavalta, tai haluaa pursottaa toistuvaa samanlaista kuviota, kannattaa käyttää mallikuvaa. Piirrä leivinpaperille haluamasi kuva ja kiinnitä nuppineuloilla kakun pintaan. Aseta nuppineulat jäljennettävien viivojen päälle, ettei kakun pintaan jää näkyviin reikiä. Jäljennä kuvio kakun pintaan nuppineulalla reikiä pistelemällä. Kuvien jäljentäminen onnistuu helpoiten, kun kakun pinta on hieman ehtinyt kovettua, sormien painalluksista ei tällöin jää kakun pintaan ylimääräisiä jälkiä niin helposti :)



Reikiä voi pistellä niin tiheään tai harvaan kuin itse kokee tarpeelliseksi, joidenkin kuvioiden kanssa pärjää vähemmällä, toisten monimutkaisten kuvioiden kanssa voi tarvita tiheämpää jälkeä, että varmasti pysyy perillä siitä, missä kuvio kulkee. 


t: M


13 kommenttia:

  1. Upea kakku! Pikeerin pursottaminen on tosi hankalaa ainakin mulle. Pitäisi olla aikaa harjoitella. Tasaisen ja kauniin jäljen sijaan saan aina aikaiseksi välillä paksua, välillä ohutta viivaa, joka ei ole lähimainkaan siisti. Pitääpä kokeilla tätä sinun pikeeriohjetta, jos koostumus auttaisi kauniimpaan jälkeen. Myös värit on tosi kauniit tässä kakussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En ihan hirveästi ole pikeeripursotuksia testaillut, mutta tällä reseptillä se on onnistunut parhaiten. Pikeeristä tulee pehmeää ja helposti pursotettavaa, se ei valu ja mun mielestä pursottuu siististi.

      Poista
  2. Niin ihanat värit!! Ja tuo kukka on upea.

    VastaaPoista
  3. Aivan superihana kakku! Hillityn upea ja kuitenkin runsas ja koristeellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) pakko myöntää, että itsekkin tykkään kovasti tästä kakusta :)

      Poista
  4. Onneksi olkoon!!! Paljon olen upeita kakkuja monista blogeista löytänyt, mutta tämä tekemäsi kakku on mielestäni maailman kaunein! Ihana, tyylikäs ja aivan mielettömän kaunis! Diplomin ansaitsisit (vähintään). Jatka valitsemallasi tiellä meidän lukijoittesi iloksi. Ihanaa syksyä!
    yst.terv. Milly

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huih, kiitoksia suuresti, tässähän ihan punastuu mielihyvästä :) On ihana aina välillä toteuttaa ihan vain omia suunnitelmia ja mielihaluja :)

      Poista
  5. Ihan mieletön!! Tuossa on ollut näpertämistä kerrakseen, tosi kaunis :) !

    - Kiitu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) yllättävän nopeasti tuo loppujen lopuksi valmistui. Hieman hankala sanoa, paljonko siihen oikeasti aikaa meni, koska testailin välillä erilaisia juttuja, enkä tehnyt sitä mitenkään kiireellä.

      Poista