torstai 24. lokakuuta 2013

Fondarificin testausta

Bongattiin Tekila's Bakeryn Kirsin kanssa, että Jenkeissä jo muutaman vuoden myynnissä ollutta Fondarific massaa saa vihdoin atlantin tältä puolen ja tietenkin lähdimme heti innoissaan tilaamaan sitä. Hartaasti odotettu paketti saapui aamulla ja sitähän piti heti päästä testaamaan. Tähän asti olen vannottanut, että Satin Icen voittanutta sokerimassaa ei ole, mutta voittaja taisi nyt löytyä :) En tiedä voiko fondarificia varsinaisesti kutsua sokerimassaksi, koostumus on aika erilaista. Suoraan pöntöstä otettu massa on alkuun todella kovaa, mutta pehmenee pian pienellä vaivaamisella. Ohjeissa sanotaan, että sitä voi pehmentää myös mikrossa pari sekuntia kerrallaan. Pehmennyttä massaa on kevyt kaulita ja se ei tunnu tarttuvan alustaan tai käsiin kiinni niin helposti kuin esim tuore satin ice. Mahtavinta fondarificissa on se, että se ei kuivu samalla tavalla kuin sokerimassat, kaulitun levyn voi huoletta jättää pöydälle useaksi tunniksi, eikä sen pinta ole kuivunut ollenkaan :D Sen levittäminen kakun päälle sujuu helposti ja sitä voi rauhassa ajan kanssa siloitella tasaiseksi kun se ei kuivu. Tökin kuorrutetun kakun pintaan testimielessä muutaman kolon ja ne sai häivytettyä kokonaan sormin pintaa siloittamalla. Leikkasin myös kakun pinnasta pienen kaistaleen fondarificia pois, kaulitsin pienen kaistaleen massaa ja paikkasin kolon sillä. Jälleen saumat sai täysin häivytettyä silottelemalla, aivan uskomaton tuote :D

Ainoa miinus tuotteelle on hinta, massa on 2 kertaa satin icen hintaista, mutta ominaisuudet ovat kyllä niin mahtavat, että kyllä mielelläni maksan siitä :)

Tällainen testikakusta tuli, kakku on pieni, 15 cm halkaisijaltaan.


Vaikka kyseessä oli vain iltapalaksi tuleva testikakku, niin pitihän sitä pikaisesti hieman koristella :) Riikinkukon sulan tein pikaisesti kukkamassasta ja palmikkonauha on muotoisuklaata ja sävytetty kevyesti pronssin sävyisellä lustre dustilla.


Meinasi kokonaan unohtua fondarificin mausta mainitseminen, maku on mun mielestä parempi, kuin tähän asti maistelemissani sokerimassoissa. Valkoista massaa myydään voikreemin makuisena ja vaniljalla maustettuna, nyt tuli testattua vain tämä voikreemiversio, kun vaniljan makuinen valkoinen massa oli loppunut. Maku on tosi miellyttävä, ei niin makea kuin muut massat ja siinä oli hyvin hento voikreemimäinen maku. Ensimmäinen massa muotoilusuklaan lisäksi, jota itsekin mielelläni söin, muuta jätän aina lautaselle. Meidän perheen pienellä testiotoksella ( 2 aikuista + 4 lasta) todettiin maku parhaimmaksi kaikista massoista :)

t: M

9 kommenttia:

  1. mistäs firmasta tilasitte? Kuulostaa mielenkiintoiselta.... Ja juuri tuo vamman korjattavuus olisi iso plussa ainakin hääkakuissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.buynbake.com/news-15-w.asp Tuolta tilattiin :) Lämpimästi suosittelen testaamaan, melkoista taika-ainetta tuo tuntuu olevan. Tähän kakkuun levitin massan kakun päälle niin, että en alareunasta venyttänyt ja painellut massaa varovasti (normaaliin tapaan) alaspäin vaan roisisti taputtelin sen niin, että alareuna jäi vekeille ja rypyille. Intopiukeana sitten silottelin vekkejä tasaiseksi ja käsien lämmön avulla massa "sulautui" yhteen ja saumat hiljalleen hävisivät näkyvistä :D Aamulla hypistelin yön yli jääkaapissa ollutta kakkua ja massa oli yhä pehmeä ja muotoiltavissa, nypin kakun päältä palan massaa ja sen sai jälleen pyöriteltyä palloksi, ei kuivuneita muruja missään :) Cake Centralissa on monet kommentoineet, että kesäkuumalla toimii huonosti, koska tuppaa kuulemma pehmenemään liikaa.

      Poista
  2. Uuuh, tää vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi hyvä materiaali :) Jos kiinnostaa tilata, niin voisi miettiä kimppatilausta. Katselin, että 19 punnan postareilla saa tilattua ainakin 30 kiloa, pientä määrää jos tilaa niin suhteessa postarit on aika isot, koska kilon paketti on sama 19 puntaa.

      Poista
    2. Ilmoittele jos olette tilaamassa, Ne eri mautkin kuullosti jänniltä, esim. meloni. Ootko maistanu eri makuja?

      Poista
    3. Joo mä laitan viestiä kun tehdään, lähiaikoina :)

      En oo maistanut kun vasta tuota buttercreamia, pitää kyllä testata noita muitakin. Niistä vois saada varsinkin muffinsin päälle maukkaita koristeteita tai jopa keksien päälle :)

      Poista
  3. No wau, tuo sulka on ihan käsittämättömän hieno! Katsoin ensin, että se on oikea. Massa vaikuttaa kovin kiinnostavalta, pitää itsekin tutustua siihen paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kannattaa testata, on oikeasti hintansa arvoista. Itse en ehkä ihan peruskakkuun sitä raaskisi käyttää, mutta erilaisiin muotokakkuihin tai jos kakun pintaan haluaa painella kuvioita, silloin tuo on ehdoton :)

      Poista