tiistai 6. elokuuta 2013

Hääkakkuja ja dogwood tutoriaali

Tällaiset ihanan erilaiset hääkakut saimme miehen kanssa tehdä pari viikkoa sitten. Morsiuspari oli tehnyt aivan upean kakkutelineen ja meidän tehtävänä oli askarrella siihen sopivat kakut. Toiveena oli suht yksinkertaiset valkoiset kakut ja morsiusparin kakkuun koristeeksi pöllöpariskunta. Kakkuihin toivottiin jotain valkoista kuviointia. Pelkästään puhtaanvalkoisten kakkujen sijaan, päädyin tekemään kakkujen päälle pienet kukkaoksat, mielestäni ne sopivat hyvin yhteen maanläheisen kakkutelineen kanssa. Oksiksi valikoitui dogwoodin oksat, koska sen kukat ovat kauniin yksinkertaiset ja jotenkin värisävy sopi hyvin myös telineen sävyihin. Dogwood on käsittääkseni suomeksi Kanukka, tosin kanukkaa googlettaessa vastauksiksi tulee hyvin erinäköisiä pensaita, kuin mitä tuo dogwood tree on.


Pöllöt sekä puunrunko on tehty muotoilusuklaalla päällystetystä riisimuromassasta. Koriste on kokonaisuudessan supertaitavan mieheni käsialaa, intohimoisena lintubongarina hän sai kunnian askarrella ne :)



Kakkuja oli yhteensä 6 kpl ja jokaisessa eri kuvionti koristeena.



Dogwoodin kukka:
Kukan keskuksen tekeminen on hieman aikaa vievää puuhaa ja saattaa alkuun riipiä hermoja, mutta lupaan, että kärsivällisyys kannattaa :) Oikea kukan keskusta näyttää tältä. Keskusta muodostuu pienistä kukista, osa on nupuilla ja osa jo auennut.

Tekniikan selittäminen on hieman hankalaa joten nyt seuraakin kunnon kuvasulkeiset, toivottavasti näiden kuvien avulla saa selvän siitä, miten nuo keskukset teen. Pyörittele pieni gum paste, kukkamassa, pallo. Pallo kannattaa lämmittää kunnolla, niin työskentely on helpompaa, massa venyy ja joustaa paremmin ja ei kuivahda ihan niin nopeasti.

Nipistele pinseteillä pallosta pieniä nuppuja, nipistämällä ja varovasti vetämällä massaa ulospäin yhtäaikaa.





Nipistele nuppua eri puolilta muotoillen sitä pyöreäksi pylvääksi.



Muotoile seuraavaa nuppua mahdollisimman lähelle edellistä.








Muotoile lisää nuppuja kunnes niitä on mielestäsi sopiva määrä.



Tässä vaiheessa nuput sojottavat jokaiseen ilmansuuntaan ja keskusta näyttää hieman epämääräiseltä. Seuraavaksi keskustaa muotoillaankin niin, että nuput saataisi suunnilleen samalle tasolle vierekkäin. Ota keskimmäisestä nupusta varovasti kiinni pinseteillä ihan juuresta.


ja työnnä sitä varovasti sisäänpäin, kohti massapallon keskustaa.



Ota taas varovasti kiinni seuraavasta nupusta


ja työnnä sitä varovasti sisäänpäin.


Tee samoin kaikille keskellä tai muista kohollaan oleville nupuille. Reunoilla olevia nuppuja voi varovasti vetää ulospäin, jos ne tuntuvat jäävän liian matalalle.


Muotoile lopuksi sormin varovasti nuput yhteen.


Taivuta rautalangan päähän pieni koukkua ja kasta se elintarvikeliimaan.


Työnnä koukku varovasti massapallon sisään, varoen liiskaamasta juuri muotoiltuja nuppuja.


Painele massaa varovasti pallon alaosasti kiinni rautalankaan. Varo myös puhkomasta koukkua toisesta päästä keskustaa läpi.


Jos koukun työntäminen tuntuu hankalalta ja nuput meinaavat liiskaantua, voi pinsettejä käyttää apuna. Pidä pinseteillä varovasti kiinni keskimmäisestä nupusta ja samalla työnnä varovasti rautalankaa keskustan sisälle.


Jos tuntuu siltä, että keskustan alaosaan jää liian suuri pallo massaa, voi sitä varovasti nipistellä pois. Näin keskusta ei jää liian pullottavaksi.



Muutaman nupun voi leikata auki, näin keskustaan saadaan pari puhjennuttakin kukkaa. Itse valikoin aina rumimmaksi jääneet nuput aukileikattaviksi :)





Anna valmiin keskusta kuivua ainakin muutama tunti ennen tomuttamista. Tomuttamiseen käytin vihreän sävyjä oak ja autumn green sekä keltaisista sunflower ja vanilla. Keskustan sisälle ja nuppujen juuriin vihreitä


ja nuppujen päihin keltaisia sävyjä.



Valmiiksi tomutetut keskustat :)


Tomuväri kiinnitetään keskustoihin höyryttämällä. Höyryttäminen myös syventää hieman sävyjä. Pyörittele keskustoja muutama sekunti kuumassa vesihöyryssä.


Anna valmiiden keskustojen kuivua rauhassa yön yli. Massa saattaa tuntua päältä kuivalta, mutta jos se on sisältä vielä pehmeää, irtoaa rautalanka koukku kun terälehtiä alkaa kiinnittämään niihin.

Piirrä leivinpaperille sopivan kokoinen ympyrä, taittele kahdeksaan osaan ja leikkaa pienen pisaran muotoon.


Kaulitse pala valkoista kukkamassaa ohueksi ja leikkaa siitä leivinpaperi muotin avulla pala.


Jos kukan malli tuntuu epäsymmetriseltä ja muuten oudolta, voi sitä saksilla leikata vielä sopivamman malliseksi.


Massan päälle voi hieraista pikkaisen maissitärkkelystä, niin se ei jää työkaluihin tai alustaan kiinni.


Ohenna terälehtiä pallotyökalulla suht voimakkain vedoin keskusta ulospäin kohti terälehtien reunaa.


Terälehtiin voi painella suonikuvioita, jos sopivaa silikonista suonimattoa löytyy, voi käyttää sitä tai alla näkyvää erittäin kätevää yleistyökalua. En valitettavasti yhtään muista mistä olen sen aikoinaan hankkinut, mutta se on hyvä yleistyökalu monien eri kukkien terälehtien suonittamiseen. Jos muuta sopivaa työkalua ei löydy käy puinen grillivarras tai hammastikkukin hyvin :)


Raavi jollain teräkärkisellä työkalulla terälehtien keskellä oleviin loviin repaleisen reunat. Hammastikku käy tähänkin hyvin :)


Pyöristä vielä varovasti pallotyökalulla terälehtiin hieman muotoa, pyörivällä liikkeellä kuvassa näkyvistä kohdista. Älä painele terälehden reunoilta, koska silloin se menettää kuppimaista muotoa ja koko terälehti vain levenee.


Käännä kukka ympäri ja painele hieman revittyjä lovia, niin, että ne taipuvat hieman alaspäin kukan nurjalle puolelle.


Sivele hieman elintarvikeliimaa kukan keskelle ja asettele keskusta paikalleen.


Painele kukkaa varovasti tiiviimmin kiinni keskustaan nurjalta puolelta varoen repimästä terälehtiä vahingossa rikki.


Asettele kukat kuivumaan ylösalaisin. Jos kukkia tekee enemmän, voi terälehtiä muotoilla kuivumaan hieman erilaisiin asentoihin ja näin valmiit kukat yhdessä näyttävät luonnollisemmilta.


Anna kukkien kuivaa, mielellään taas yön yli, ennen tomuttamista. Kukkien keskustaa sävytin aavistuksen vaaleanvihreällä ihan keskusta juuresta, sävy oli spring green. Terälehtien loviin käytin harmaan, pinkin ja ruskean sekoitusta.


Valmis kukka :)


t: M

8 kommenttia:

  1. Kyllä on hienot kakut ja miehesi on kyllä taitava koristeiden tekijä :) Ja niin olet sinäkin! Myönnän heti ettei minusta olisi noiden kukkien tekijäksi... Huh, näyttää melko vaativalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ei nuo kukat vaikeita ole tehdä, vaikka sellaisen kuvan saattaa saada tuosta tutoriaalista. Kukan keskusta on ehkä hieman sorminäppäryyttä ja kärsivällisyyttä vaativa, mutta kukka kokonaisuudessaan on ihan helppo tehdä. Mulla itsellä meni aikaa vajaa 10 minuuttia per kukka, + kuivatusajat.

      Poista
  2. Ihanat, persoonalliset kakut! Mahtavat yksityiskohdat ja vastustamattomat pöllöt.

    VastaaPoista
  3. Ihana hääkakkukokonaisuus! Ja aivan täydelliset kukat ♥

    VastaaPoista
  4. huokaan...ihan sanattomaks vetää....
    Niin,mielettömät kakut!! Kokonaisuus on mahtava, teline, teema, kukat!! Pöllöt super söpöt!!

    Kiitos myös mahtavista ohjeista, varmasti kokeilen!!

    VastaaPoista