sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Viikonlopun lasten juhliin herkullisia Oreo-kakkuja

Tänään juhlittiin kaksia syntymäpäiviä, Joonatan täytti 4 vuotta ja suloinen pikku Linnea juhli ensimmäisiä syntymäpäiviään. Kuukauden takaisella Floridan reissulla tuli herkuteltua cheesecake factorissa taivaallisella oreo-juustokakulla ja siitä lähtien on oreo-kakun tekeminen ollut mielessä. Nyt testaisin sitten ensimmäistä kertaa ja kakusta tuli aivan naurettavan herkullinen. Itse en kauheasti kakkuja syö, eikä oikein kukaan meidän perheessä, mutta tämä upposi koko perheeseen kuin kuuma veitsi voihin ja oikein odotin molemmissa juhlissa kakun leikkaamista, että pääsisi taas herkuttelemaan.

Molemmissa kakuissa oli pohjana herkullinen suklaakakku Flo's Devils Food Cake reseptillä. Tästä reseptistä on kovaa vauhtia tullut uusi lempparini suklaakakuissa, se on maukas, ei liian makea ja oikein tehtynä pohja on ihanan kostea ja mehevä.

2 kuppia (4,7 dl / 200 g)  kakkujauhoja
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
1/2 kuppia ( 1,2 dl / 40 g) kaakaojauhoja
1/2 kuppia ( 1,2 dl )haaleaa vettä
1/2 kuppia ( 1,2 dl ) piimää huoneenlämpöisenä
1/2 kuppia 8 1,2 dl ) vettä
2 tl vaniljaa
2 isoa kananmunaa huoneenlämpöisinä
1 kuppi  ( 2,3 dl / 200 g ) sokeria
1 kuppi ( 2,3 dl / 200 g ) fariinisokeria
115 g huoneenlämpöistä voita

175 °C ja paistoaika 20 min


3 samankoista n. 24 cm halkaisijan kakkuvuokaa, mielellään irtoreunavuokia. Kakun kerrokset paistetaan omissa vuoissaan erikseen, näin paistoaika pysyy lyhyenä ja koko kakku mehevän kosteana, eivätkä reunat pääse kuivumaan ollenkaan :) Leikkaa leivinpaperista ympyrät kakkuvuokien pohjalle, älä voitele vuokien reunoja. Taikina tarttuu voitelemattomiin vuokien reunoihin ja koko kakku kohoaa tasaisesti. Jos reunat voitelee, tuppaa taikina liukumaan reunoilta ja kakkupohja on reunoilta matalampi kuin keskeltä. Harmillisesti tuli huomattu, että minun teflon vuoat ovat liiankin tarttumattomat :/ niillä paistettaessa tosiaan pohjien reunat tuppaavat jäämään kakun keskiosaa matalammiksi.
-Sekoita kaakaojauhe ja haalea vesi yhteen ja jatka sekoittamista, kunnes seos on tasaista. Jätä seos asettumaan siksi aikaa kun valmistelet vuoat ja muut ainekset.
-Sekoita jauhot, sooda ja suola yhteen, siivilöi leivin paperin päälle ja jaa jauhot 4 suurinpiirtein samankokoisen kasaan.
-Sekoita toinen puolikas kuppi vettä, piimä ja vanilja yhteen.
-Vatkaa voi ja sokerit yhteen lapavatkaimella. Ei vaahdoksi vaan seos on valmista kun se näyttää pehmeältä hiekalta. Itsellä taikina juoksettui aluksi toistuvasti, kunnes keksin, että jos voi-sokeri seosta vatkaa liikaa tai voi on liian pehmeää, juoksettuu se heti kun munat lisää taikinaan. Eli tässä reseptissä voita ja sokeria ei vatkata kuohkeaksi vaahdoksi kuten monissa muissa :)
-Sillä aikaa kun voi-sokeri seos vatkautuu, vatkaa munat kevyesti yhteen. Lisää hiljalleen kapeana norona voi-sokeriseokseen. Kaavi välillä kakkutaikina vatkain kulhon reunoilta niin, että koko taikina pysyy tasaisena.
-Vatkaa hiljaisella nopeudella kaakaoseos taikinaan ja lopeta vatkaaminen heti kun kaakao on tasaisesti sekoittunut.
-Lisää taikinaan jauhot ja vesi-piimäseos vuorotellen, aloittaen jauhoista. 1/4 osa jauhoista, kääntele lastalla varovasti tasaiseksi, 1/3 nesteestä ja kääntele tasaiseksi jne. Eli jauhoja tulee ensimmäiseksi ja viimeiseksi :)
-Kaada taikina kolmeen vuokaan ja paista 20 min.

Oreo täyte:

- 400 g maustamatonta tuorejuustoa
- 8 dl kuohukermaa
- 1,25 dl tomusokeria
- 4 tl vaniljaa
- 250 g murskattuja oreokeksejä.

Vatkaa tuorejuusto ja kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vanilja, vatkaa kovaksi vaahdoksi ja kääntele keksinmurut sekaan.

Oreo keksejä näkee aika ajoin myytävän cittareissa ja prismoissa, mutta nyt soittelukierroksella emme löytäneet niitä muualta kuin Behnfordsilta. Jos joku bongailee Oreoita jostain pääkaupunkiseudulta niin meille saa piipata hälytystä, niiden maku on vain niin peljon herkullisempi kuin dominoiden ja muiden vastaavien, että mielellään metsästelen Oreoita vaikka mistä :)

Ja sitten valmiit kakut :)

Joonatanin toiveena oli Jake ja mikä-mikä-maan merirosvot teemainen kakku



Ja Linnean kutsuille lähti stawa teemainen kakku :)



t: M

1 kommentti:

  1. En ole itsekään kakkuihminen, mutta tämä kakku oli niin hyvää että söin kolme annosta. Enemmän kuin vain päältä kaunis siis. Stawa-kakku on myös mahtavan hassu ja söpö, mutta meidän merirosvokakku ei unohdu koskaan! Kiitos stadin parhaalle kakkuleipurille!

    VastaaPoista