keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Muumikakku

Tarkoitukseni oli joulua ennen pitää pieni paussi kakkujen leipomisessa ja keskittyä ihan vain oman perheen kanssa puuhailuun ja muihin omiin juttuihin, paussi venähti vain hieman pidemmäksi kuin alunperin piti. Löysin valitettavasti joulun jälkeen uuden, petollisen koukuttavan harrastuksen, virkkaamisen. Löysin Craftsystä aivan ihanan neulemallin ja aikani menestyksettä ruikutettuani ystäväpiirini käsityöihmisiltä, josko joku suostuisi minulle sellaisen askartelemaan, oli vain pakko ottaa virkkuukoukku omaan käteen ja opetella ihan itse virkkaamaan. Craftsyn kurssin avulla neuleen askartelu olikin helppoa ja hauskaa ja koukuttavaa ja nyt, vajaa 2 kuukautta ensimmäisen koukun ostamisesta, askartelen innoissani jo kuudetta neuletta :o

Vihdoin sain kuitenkin itseni revittyä koukuista ja langoista hetkeksi irti ja askartelemaan kaverin suloiselle pojalle 2-vuotis synttärikakun. Toiveena oli muumikakku vapaavalintaisessa mallissa, ja yllätys yllätys, 3D malli vei voiton eri vaihtoehdoista :D

Kakun sisällä on herkullinen suklaakakku, päällä marenkivoikreemi ja Satin Icen sokerimassa. Lopputulos ei ihan ollut sellainen kun olin ajatellut, muumin sivuprofiili olikin hieman haastavampi toteuttaa, en tiedä miten se olisi pitänyt tehdä, että tulos ei olisi ollut niin kyljellään makaava :/




Millä tavalla te kuorrutatte kakut sokerimassalla? Tyylejähän on monta, toiset käärivät kaulitun massan kaulimen ympärille, toiset nostavat käsin, minun tyylini on tämä :


Kuva on yyberkehno, valitettavasti kun kaulitun massan kanssa ei oikein voi pysähdellä poseeraamaan vaan vauhti on valttia, niin kuvista tulee sitten mitä tulee. Kaulitsen siis sokerimassan ensin kaulunta-alustan päällä sopivan kokoiseksi, pienempiin kakkuihin käytän wiltonin kaulinta-alustaa ja suuremmissa kakuissa sweetwisen alustaa. Kun massa on kaulittu sopivan kokoiseksi, kippaan sen alustan avulla kakun päälle :)

 

Tasoittelen massan ensin kakun päältä sileäksi ja kiinni kakun pintaan, tarkistaen samalla, että sokerimassan ja kakun väliin ei ole jäänyt ilmakuplia.


Kun sokerimassa on kunnolla kiinni kakun päältä, aloitetaan massan tasoittaminen sivuille. Rivakoilla, hierovilla liikkeillä tasoittelen massaa, käsien lämpö auttaa massaa venymään ja tasoittumaan nätisti kakun pintaan.

Jos vekkejä tai ryppyjä meinaa muodostua, vedä toisellä kädellä varovasti massaa alarunasta ulospäin ja samalla toisella kädellä lämmittän ja hieroen tasoittele sitä kakun pintaan. Liian ohueksi kaulittu massa ei levity nätisti kakun päälle, koska siinä ei ole venymisvaraa, jos sokerimassan levitys ei meinaa onnistua, kannattaa seuraavalla kerralla jättää sokerimassa hieman paksummaksi :)


Ylijäävän sokerimassan leikkaan pois niin, että ensiksi jätän n. puolen sentin varan kakun reunaan, ja vasta sen jälkeen varovasti leikkaan reunan suoraksi, näin saan itse reunan siistimmäksi :)






Ja tässä valmis kakku :)


Korvat, raajat ja häntä on tehty samasta sokerimassasta ja uurteita ja varjokohtia hieman korostin harmaalla tomuvärillä. Niin ja itse muumi on kuorrutettua valkoisella sokerimassalla, jota sävytin ihan aavistuksen mustalla ja ivoryn värisillä pastaväreillä.

Kohta seuraa valitettavasti toinen paussi bloggaamisessa, 8 yötä vielä ja talviloma kutsuu meitä aurinkoon :) sitä ennen kuitenkin muutama kukkatutoriaali, joista ensimmäisenä huomenna seuraa orkideat :)

t: M

3 kommenttia:

  1. Vau! Ja loistavia vinkkejä :).

    VastaaPoista
  2. Ihana Muumipeiko :)
    Itsellä apuna Tupperwaren kaulinta-alusta ja muovikaulin.
    Kaulimen täytän kylmällä vedellä, joten kaulintamassat säilyttävät paremmin rakenteensa. Kun olen kaulinut massan sopivan kokoiseksi, kippaan koko tekeleen ylösalaisin kakun päälle ja varovasti rullaan muovialustaa massasta irti.
    hyvin onnistuu :)

    VastaaPoista
  3. Hii, hauska, että joku muukin käyttää tuota kippaustekniikkaa :) mun kokemuksella sillä vain onnistuu parhaiten :)

    VastaaPoista