sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Nike Force tennari

Tällainen kakku tällä kertaa :) Projekti ei ollut kovinkaan vaativa, mutta aikaa kakun kuorruttamiseen meni yllättäen viitisen tuntia. Kuorrutin kakun ensin kokonaan valkoisella sokerimassalla ja sen jälkeen pala kerrallaan lisäilin eri kappaleita. Piirsin leivinpaperille kaavat eri kuvoista ja sen avulla leikkasin kappaleet. Leikkaamisen jälkeen kannattaa leikatut kappaleet laittaa jääkaappin n. vartiksi tai pakkaseen 5 minuutiksi. Kappaleet jähmettyvät sen verran, että ne saa hyvin siirrettyä kakun päälle muodossaan. Eivät veny yhtään ja menetä muotoaan, eivätkä myöskään pääse repeilemään :)  Kun kappaleet ottaa kylmästä huoneenlämpöön, ne kostuvat pikkiriikkisen ja liimautuvat kätevästi kakun pintaan.




Kakun sisältä löytyy Bakerellan herkullinen red velvet kakku. Koska tuo kakku on maidoton, ei se välttämättä tarvitse jääkaappisäilytystä, mikä helpottaa koristeluvaiheessa. Kakun kanssa saa leikkiä ja piperrellä ihan rauhassa, ei tarvitse käyttää vähän väliä kylmässä. Kesällä tämä on aivan superi, kun kuumalla ja kostealla ilmalla jääkaapista otettu kakkuu kostuu ja vettyy päältä samantien, vinkki vinkki :)

T: M

4 kommenttia:

  1. Voi miten upea taas! Nuo kengänhauhatkin menevät just eikä melkein :). En ole itse rohjennut lähteä tekemään vielä muotokakkuja. Kakun kuorrutus muotoonsa tuntuu todella haastavalta.

    VastaaPoista
  2. Vau! Yhdyn edelliseen kommenttiin! Aivan upea. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia :) marsipaanipossu ei noiden muotokakkujen kuorruttaminen ole oikeastaan sen vaikemapaa kuin peruskakkujenkaan. Laadukas massa, itse käytän Satin Icea, auttaa paljon. Se on elastisempaa, ei repeile niin helposti muotoiltaessa kakun päälle. Kunhan massan vain alustaa kunnolla vaivaamalla, käsien lämpö ja vaivaaminen saa massasta kestävämpää ja joustavampaa levittää :) Taikina kaulitaan samalla tavalla kuon pyöreän kakun päälle, ei liian ohueksi, että siinä on varaa venyä kakun eri muotoihin, ja sitten vaan varoen painellaan kakun muotoihin kiinni. Hierovalla liikeellä kun samalla lämmittää massaa niin se venyy nätisti kakun muotoihin.

    Jos kakun pinnassa on kuoppia, kuten tuossa kengässä se jalan aukko, pitää massaan puhkaista pieni reikä, mistä massan ja kakun väliin jäävä ilma pääsee pois, muuten se kohta jää heposti kupruille, kun niihin aina jää ilmaa jumiin :)

    Tuossa kengässä kävi itsellä pieni fiba juuri tuon suuaukon kohdalla, hieman liian rivakasti painelin kaulittua massa reunoja vasten ja massa pääsi hieman repeämään yhdestä reunasta. Kohta näkyy tuossa ylimmässä kuvassa ihan suuaukon yläreunassa. Yleensä nuo repeämät saa suht siististi piiloon käsillä lämmittämällä ja hieromalla repeämää kiinni :)

    VastaaPoista