sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Nuotteja ja omenankukkia

Ystävän äidin synttäreitä juhlittiin kesäisessä helteessä kukkivien omenapuiden alla, muutama omenan kukka pääsi myös koristamaan päivänsankarin kakkuja. Koska kyseessä oli ulkoilmajuhlat ja vieraita oli kutsuttu reilut 100, päädyttiin kolmeen hieman pienempään kakkuun yhden suuren sijaan. Näin yhden kakun ei tarvinnut seisoa lämpimässä ulkoilmassa kovin kauaa ja kakun koristeena olleet nuotitkin pääsivät paremmin esille. Jos kakkuja olisi ollut vain yksi, olisi osa laulusta kadonnut heti ensimmäisten kakkupalojen jälkeen, mutta näin useammalla kakulla jäi koristelu myöhäisemmillekin vieraille nähtäväksi.

Kakun sisältä löytyy maailman paras suklaakakkupohja ja herkullinen oreo täyte.


Nuotit on pursotettu mustalla pikeerillä, jonka tein tutulla Joshua Russelin reseptillä. Omenankukat on vaahtokarkin makuista sokerimassaa.


Seuraavaksi alkaakin kiireistäkin kiireisempi viikko esikoisen lakkiaisia järjestellessä, toivon mukaan ehdin vielä lakkiaistarjoiluista postailla ennen ensi viikolla alkaavaa Kauan Kaivattua lomaa <3 <3

Nyt nukkumaan pitkän yöviikon univelat pois :)

t: M

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Maija Mehiläinen

Itsekin fanitin lapsena Maija Mehiläistä, joten oli hauska päästä askartelemaan Maija kakkua pienen tytön 2-vuotis juhliin. Sisältä kakku oli herkullisen raikas lime-mansikka, kakkupohja on leivottu Edna de la Cruzin herkullisella Key Lime Cake reseptillä ja täytteenä on tuoreita mansikoita ja sitruunamoussea. 


Kädet ja jalat muovailtiin ensin riisimuromassasta, päällystettiin muotoilusuklaalla ja lopulta samalla sokerimassalla kuin kakkukin.


 Muuten kakku on kuorrutettu sokerimassalla, mutta hiukset on muotoilusuklaata. 

Jos et ole vielä tykännyt https://www.facebook.com/cakewizardry niin kannattaa käydä kurkkaamassa, päivittelen parhaillaan facen kuvakansioita ja kohta sieltä löytyy selkeät ja helposti selattavat kansiot kakuista :)

t: M